Kurssiarkisto

Kesäkurssi ”REITARIN TYYLIIN” Kangasalalla Haaviston Parvigalleriassa 11. – 12.6.2022
Kurssilla ei ollut opettajaa. Maalattiin Reidar Säreistöniemen maalaustyylistä kertovan videon inspiroimina.

Kevätkurssi Ahlmannin Murulassa 12. – 13.3.2022
Sekatekniikkakurssi, opettajana oli kuvataiteilija Katri Mononen. Kuvia kurssilta kuvagalleriassa.

Syyskurssi Haiharan Tallissa 9. –  10.10.2021
Piirustuskurssi, opettajana oli kuvataiteilija Erno Peltonen.

Kesäkurssi Varalan urheiluopistolla 13. –  14.6.2021
Opettajana oli kuvataiteilija Riikka Lenkkeri. Kurssin aihe oli ekspressiivinen värimaalaus, sisältäen värisommittelua ja sivellintekniikkaa. Luennolla tutustuttiin Luostarisen, Tapiolan ja Retulaisen tekniikkaan.

Omatoimitaiteen viikonloppu Varalan urheiluopistolla 17. – 18.10.2020
Kurssilla ei ollut opettajaa. Kokeiltiin aiemmilla kursseilla käytettyjä tekniikoita esim. mehiläisvaha- ja rättimaalausta.

Talvikurssi Varalan urheiluopistolla 1. – 2.2.2020
Akvarellikurssi III:n opettajana oli Mari Järventausta-Lindertz. Kuvia kurssilta kuvagalleriassa.

Syyskurssi ”Rättimaalausta ja musiikkia” Varalassa 5. – 6.10.2019
Kurssilla noudatettiin hollantilaisen taideterapeutin Ale Hesselinkin kehittämää öljyväritekniikkaa, jossa käytettiin siveltimen sijaan taiteltua kankaanpalaa. Värien intensiteettiä voitiin voimistaa maalaamalla useita kerroksia. Opettajana oli taideterapeutti Anna-Liisa Tarvainen.

Kesäkurssi Haaviston Parvigalleriassa ja ympäristössä 8. – 9.6.2019
Kurssin teemana oli ”Katson maalaismaisemaa”. Opettaja Eero Tiitola johdatteli kurssilaiset taiteen tekemisen maailmaan modernin taidekoulutusmuodon, Vedic Artin, kautta.

Ahlmanin talvikurssi 2. – 3.2.2019
Akvarellikurssi II:lla tutustuttiin apuvälineisiin esim. maskinesteeseen, suolan, kynttilän, sienen ja astianpesuaineen käyttöön. Kuvan rakenne ja vesieristys olivat myös aiheina. Opettajana oli kuvataiteilija Mari Järventausta-Lindertz. Kuvia kurssilta kuvagalleriassa.

Ahlmanin syyskurssi 6. – 7.10.2018 Värinä-ateljeessa
Kyseessä oli Encaustic- eli mehiläisvahamaalauskurssi ja opettajana kuvataiteilija Inka Ylihärsilä.

Ahlmanin kesäkurssi 15. – 17.6.2018
Aiheena oli ”Sekatekniikka” ja opettajana kuvataiteilija Heli Innala.

Ahlmanin talvikurssi 3. – 4.2.2018
Kurssin aiheena oli  ”Akvarellimaalaus: Alkeet ja yllätyksellisyys”. Opettajana oli kuvataiteilija Mari Järventausta-Lindertz.

Ahlmanin syyskurssi 28. – 29.10.2017
Kurssin aiheena oli kollaasi, kubismi ja palettiveitsen käyttö maalaamisessa. Opettajana oli kuvataiteilija Heli Innala.

Ahlmanin kesäkurssi 16. – 18.6.2017
Kurssin teemana oli mallimaalaus ja opettajana kuvataiteilija Erno Peltonen. Kuvia kurssilta kuvagalleriassa.

Ahlmanin talvikurssi 4. – 5.2.2017
Kurssin teemana oli naivismi ja opettajana kuvataiteilija Kikka Nyren. Kuvia kurssilta kuvagalleriassa.

Ahlmanin syyskurssi 29. – 30.10.2016
Opettajana oli kuvataiteilija Erno Peltonen ja aiheena ”Ihmiskeho – sen mittasuhteet ja liikkeen kuvaaminen”.

Ahlmanin kesäkurssi 18. – 20.6.2016
Kurssin teemana oli naivismi ja opettajana kuvataiteilija Inka Ylihärsilä. Kuvia kurssilta Kuvagalleriassa.

wp_20160619_002

Ahlmanin talvikurssi 6. – 7.2.2016
Kurssin teemana oli naivismi ja opettajana kuvataiteilija Inka Ylihärsilä. Kuvia kurssilta Kuvagalleriassa.

ACIMG3443 rajattu

Ahlmanin syyskurssi  24. – 25.10.2015
Kurssin teemana oli ”Muotokuva kuvasta” ja opettajana oli kuvataiteilija Erno Peltonen.

Ahlmanin kesäkurssi 13. – 15.6.2015
Kurssin teemana oli ”Tyylitellen ja pelkistäen” ja opettajana kuvataiteilija Heli Innala.

Ahlmanin talvikurssi 31.1. – 1.2.2015
Opettajana oli kuvataiteilija Hanna-Riikka Heikkilä. Kuvia kurssilta Kuvagalleriassa.

IMG_1826

Syksyinen maalauskurssi Ahlmanilla 25. – 26.10.2014
Opettajana oli kuvataiteilija Erno Peltonen.

Elon taidematka Saarenmaalle 25. – 30.8.2014
Lisää kuvia Kuvagalleriassa.

IMG_1465
kuva+1

Ahlmanin kesäkurssi 14. – 16.6.2014
Kurssin teemana oli Eläimiä ja ekspressioita. Kursilla kokeiltiin myös erilaisia pastoja ja geelejä. Opettajana oli kuvataiteilija Hanna-Riikka Heikkilä. Kuvia kurssilta Kuvagalleriassa.

IMG_0885

Varalan kesäkurssi 15. – 17.6.2013
Kurssilla perehdyttiin kerrosmaalaukseen. Teemana oli luonto – taivas, vesi ja maa – ja opettajana kuvataiteilija Tuomo Rosenlund.

Varalan kesäkurssi 16. – 18.6.2012
Teemana oli MUOTO ja opettajana kuvataiteilija Kanerva Niemelä.

Valokuvauksen perusteet 27. – 29.6.2011
Opettajana oli Heidi Saramäki.

Varalan kesäkurssi 18. – 20.6.2011
Kurssin opettajana toimi kuvataiteilija Samppa Törmälehto. Kurssin teemana oli juhlavuoden näyttelyn teeman mukaisesti ”Pelkistettyä, rohkeaa”.

Comments are closed.